1. Rakastan Ikea kalusteiden kasaamista ja samaten pikkulegojen rakentamista. Minun mielestäni Ikealla on aivan parhaat ohjeet, selkeät ja helppo noudattaa. Ikean huonekalujen kokoaminen on kuin palapelin tekoa, kivaa ja …
Iida Åfeldt
-
-
Oikeasti nyt. Nyt se tapahtuu. Lupaan, että nyt alan mennä ajoissa nukkumaan. Joka ilta puhelin pois ilta yhdeksältä ja kymmeneltä sängyssä. Nyt alan lukea kirjoja. Oikeasti, lupaan! …
-
Meidän uudenvuoden juhlintaan kuuluu perinteisiä herkkuja; perunasalaattia ja nakkeja. Jälkkärinä on suklaakakku, joka ei voi epäonnistua! Perunasalaatti on sellainen herkku, johon en kyllästy koskaan! Se perinteisesti kuuluu uuteenvuoteen, mutta meillä …
-
Korona Sairastuimme koronaan maaliskuun lopussa. Eristystä jatkui huhtikuun puoliväliin asti. Ennen sairastumista olimme karanteenissa. Olimme lapsen kanssa kaksin kerrostaloasuntomme sisällä yhteensä kolme viikkoa. Katselimme kevään saapumista parvekkeella ja haaveilimme ulkoleikeistä. …
-
Vietimme joulua perinteiseen tapaan äitini luona lapsuuden kodissani. Paikalle tuli myös kaikki sisarukseni kumppaneineen. Aattoaamuna suuntasimme Eemin kanssa mummilaan joulusaunaan, jonka jälkeen syötiin yhdessä riisipuuroa. Puuron jälkeen aloitimme yhdessä laittamaan …
-
Blogini yksi suosituimmista resepteistä on vegaaninen ja gluteeniton porkkanakakku. Ohje löytyy tästä: Vegaaninen ja gluteeniton porkkanakakku Päätin tehdä tänä jouluna ohjeen porkkakanakakun hieman oikoen. Tämä ohje on siis nopeampi, sillä …
-
Jos kaipailet joululomalaisen kanssa tekemistä, kokeilkaa tehdä tonttukiikarit! Kuvien kiikarit ovat minun itseni tekemät, mutta lapseni riemastui niistä valtavasti nähtyään ne ja saatuaan ne leikkeihinsä. Hän virittäytyi leikin …
-
Innostuin tänä vuonna tekemään hyvin pelkistettyjä joulukoristeita lahjaksi läheisille. Näiden tekeminen on todella helppoa ja onnistuu lasten kanssa myös äärimmäisen hyvin. Joulukoristeisiin tarvitsee vain nauhaa ja puuhelmiä. Itse käytin hamppunauhaa …
-
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ VISIT TAMPERE KANSSA Viime viikolla pääsin nauttimaan omasta ajasta Tampereella. Tampere on vienyt sydämeni ja lomailen siellä todella mielelläni. Joka kerta ihastun kaupunkiin vain enemmän ja joka kerta …
-
Siinä missä muilla on jouluvalmistelut hyvässä vauhdissa, niin minä vasta alotan! Jos siellä on muitakin viime hetken askartelijoita, niin tässä on teille muutamia kortti-ideoita! Sain itse juuri joulukortit tehtyä. Näistä …
