Lähdin tänään salille vauhdikkaasti ja otin mukaan vain ne ensimmäiset käteen sattuvat vaatteet. Pukkarissa katson tarkemmin, mukaan oli tulleet ne housut, ne ainoat housut, joista näkyy läpi kyykätessä. Ja tänään …
Oma elämä
-
-
Olen ollut todella tiukka ja joustamaton ruokavalioni suhteen. Terveellisesti syöminen oli minulle elinehto, josta en joustanut. Olin teini-ikäisenä sairastunut ahmimishäiriöön eli bulimiaan. Ahmimishäiriön vuoksi saatoin olla syömättä pitkiä aikoja ja …
-
Syksy on ollut haaveita täynnä. Kun ei ole mitään, saa haaveilla rajattomasta. Elämässäni ei ole mitään rajoja, minulla ei ole asuntoa tai tavaroita, eikä mitään muutakaan, mikä sitoisi minua johonkin. …
-
Tällä viikolla seurasin sykettäni ja kulutusta treeneissä. En juuri sellaista tee, mutta nyt tuntui siltä, että olisi mukava tietää minkä verran kuluttaa. Kuljin koko viikon urheilukellon ja sykevyön kanssa. Minulla …
-
Aivan mieletön olo. Olen kävelylenkillä ja rakastan kaikkea. Kaikkialla on niin kaunista ja ihanaa. Ja voi vitsi miten hyvin ja oikein kaikki on. Tässä juuri nyt, näin pitääkin olla. Kävelen …
-
Onko teistä joku kuullut käyttöoikeusmerkistä? Täytyy myöntää, etten koskaan ollut kuullut ennen kuin viimeisellä uimahalli kerrallani. Menin uimahallin saunaan, jossa oli valmiiksi jo väkeä. Lauteilla istui useampi nainen, yksi vanhempi …
-
Olen viettänyt ihanat viisi päivää Lapissa, Levillä. Briteissä moni kysyi minulta aina Lapista ja pakko oli vastata, että en ole koskaan käynyt koko alueella. Tultuani Suomeen, ei mennyt montaa päivää, …
-
Blogini yksi suosituimmista postauksista on kertomukseni rintojen kehityshäiriöstä, jonka voit lukea tästä. Sen ansioista olen saanut paljon yhteydenottoja. Eniten on tullut sähköpostia itseäni nuoremmilta naisilta. Olen aina pyrkinyt kaikkeen vastaamaan, …
-
Olen melkein vuoden haaveillut nyt siitä, että laihtuisin. Ennen laidutusprojektia, joka alkoi juurikin vuosi sitten, halusin laihtua sen klassiset viisi kiloa. Laihdutuksen aikana lihosin niin, ettei enää edes alushousut mahtuneet …
-
Olen todella pettynyt itseeni. Olen tullut kotiin. En sitten osannut, enkä pystynyt kaikesta huolimatta asua Britanniassa. Minulla ei oikeastaan ollut edes tahtoa ja halua tarpeeksi. Tuntuu siltä, että olen epäonnistunut. …
