Takana on ihan täydellinen päivä. Taas yksi täydellinen sunnuntai. Ja täydellisen tästä teki se, että en tehnyt mitään. Ja se tekemättömyys teki tästä päivästä niin hyvän. Heräsin aamulla valoisaan päivään, …
2017
-
-
Olen sinkku omasta tahdostani. En näe siinä mitään negatiivista. Minulle on aivan sama kuinka kauan olen sinkkuna, sillä sinkkuelämäni päämäärä ei ole saada unelmieni miestä. Enkä edes pidä sanasta …
-
Tätä kakkua on tullutkin tehtyä kevään aikana useasti. Tein sen ekan kerran ystävän syntymäpäiville, jossa se sai valtavasti kehuja osakseen. Kakku valmistui aikamoisessa kiiressa, enkä ollut tehdessä sitä ehtinut maistella. …
-
Näyttävä kesäkakku syntyy suklaisesta kakkupohjasta, jäätelöstä, marengista ja mansikoista. Ohjetta voi soveltaa täysin omiin tarpeisiin sopivaksi. Alkuperäinen ohje on kirjasta Kakkumuijan gluteenittomat täytetekakut (Mona Tähtinen,WSOY, 2017). Muokkasin ohjetta kuitenkin, sillä …
-
Olen ollut pidemmällä viikonloppu vapaalla ja nauttinut ihanasta auringosta. Neljä päivää löhöilyä tuntuu jo lomalta. Aloinkin jo haaveilla kesälomasta ja miettiä mitä kaikkea haluan lomalla tehdä. Aloin tehdä pienoista listaa …
-
Muistan todella hyvin ajan, kun oma vartalo vieroksutti niin, etten oli vain voinut olla bikineissä rannalla. Sama juttu oli myös uimahallin kanssa. En todellakaan ollut rantakunnossa henkisesti. Rintani häiritsivät niin …
-
Puuro on parasta mitä tiedän viikonloppu aamuissa. Tai ehkä yksi parhaita asioita, kun niitä ’parasta viikonlopussa’ asioita on kuitenkin aika monta. Mutta puuro jaksaa maistua niin aamulla kuin illallakin. Ja …
-
Kevät on parasta mitä tiedän. Kaikki vain tuntuu niin paljon paremmalta keväisin. Kaikki hymyilee, ihmiset ja elämä. Valoa ja lämpöä on kaikkialla. Kauneus on ympärillä, joka puolella. Kevät pukeutuminen on …
-
*Tuote saatu Calm and Sparkle -verkkokaupasta Spacemask, ihmettelin saamaani tuotetta. Space tuo mieleen avaruuden, johon yhtyy pakkauksen sininen sävy ja lukuisat tähdet. Enkä voinut käsittää miten avaruus oikein vaukuttaa maskiin. …
-
Viikonloppuna tulin katsoneeksi Bridget Jones’s Diary (2001) elokuvan kahdesti. Bridget Jones on jaksanut naurattaa minua aina teini-iästä asti. Aina, kun kaikki tuntui menevän huonosti, Bridget pelasti, sillä hänellä meni aina …
