Kun olin aivan tympääntynyt raskauteen. Kun olin päättänyt, että ihan sama. Kun olin ajatellut, että älä sitten synny. Kun aloin henkisesti valmistautumaan käynnistykseen esikoisen tavoin. Sitten hän päätti saapua. Hän …
Blogi
-
-
Lasketun ajan mentyä jo menojaan mieliala seilaa. Välillä tuntuu, ettei tämä vauva synny ikinä. Välillä taas luottamus vauvaa kohtaan on hyvin suuri ja olo hyvinkin rauhallinen tulevaa synnytystä ajatellen. On …
-
Lapsen ulkovaatteista tulee aina kyselyä ja olenkin vuosittain tehnyt esittelypostauksia hänen välikausi- ja talvivarusteista. Tässä postauksessa tulevan talven varusteet, joiden suhteen olen vähän kuin vahingossa ollut ajoissa! Monet asiat löytyi …
-
Monesti ensimmäinen kolmannes tuntuu todella pitkältä. Alkuraskaus on aina epävarmaa ja jokainen päivä vie lähemmäs varmempia viikkoja. Elämä tuntuu odottelulta. Sitä odottaa varhaisultraa, ensimmäistä neuvolakäyntiä, NT-ultraa, ensimmäisiä liikkeitä ja mahan …
-
Esikoiseni täytti syyskuussa 4 vuotta ja samalla minulla tuli mittariin neljä vuotta äitinä. Aika tuntuu menneen aivan liian äkkiä. Mielessäni on usein lause ”päivät voivat tuntua pitkiltä, mutta vuodet lyhyiltä”. …
-
Olen ottanut tulevan esikoisen mukaan odotukseen alusta lähtien. Raskauden alkaessa esikoinen oli 3,5-vuotias ja nyt 4-vuotias. Alkuraskaudessa voin todella pahoin ja oksentelin paljon. Tämä pelotti esikoista, jonka vuoksi pidin tärkeänä, …
-
Usein kesän päättymiseen liittyy surua ja haikeutta, muttei tänä vuonna. Tänä vuonna syksy tuo mukanaan niin paljon odotettavaa! Ja oikeastaan tämä syksy tulee laittamaan elämää uusiksi monella tapaa! Esikoisen synttärijuhlat …
-
”Koskas sinulla on laskettuaika?” Näin kysyi minulle tuntematon henkilö ruokakaupassa tänään. Vastasin ja sanoin, että lokakuun puolella. Kyseinen henkilö sanoi sitten: ”Huh, olet todella iso jo nyt”. Kerta ei suinkaan …
-
Torstai 1.9. KLO 7.00 Lapsi heräsi tähän päivän hieman ennen seitsemään. Ensimmäinen asia, jonka aamuisin teemme, on koiran päästäminen takapihalle aamupissalle. Tämä on jostain syystä muodostunut lapselle tärkeäksi tehtäväksi ja …
-
IHANAT KESÄMUISTOT Kyllä sen vain tuntee, että kesä on taittumassa syksyyn. Tavallisesti tähän liittyisi omanlaistaan haikeutta, mutta nyt syksy on täynnä niin paljon uutta ja ihmeellistä, ettei yhtään ole sureta …
