Viisi vuotta sitten syyskuussa 2015 perustin tämän blogin. Minulla oli ollut sitä ennen blogi nimeltään Kulttuuria ja kuppikakkuja, jonka olin lopettanut. Minulla oli kuitenkin ikävä kirjoittamista ja halusin aloittaa ihan …
Blogi
-
-
Arkea on takana noin kuukauden verran. Ja huh, en tiedä edes mistä aloittaa! Ehkä aloitan Eemistä, sillä hänestä on helppo aloittaa. Eemillä on mennyt todella hyvin! Siis ihan uskomattoman …
-
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ RUOKABOKSI Kun Eemi meni tammikuussa päiväkotiin ja minä palasin töihin, huomasin, ettei ylimääräistä aikaa ihan hirveästi ole. Arki-illat ovat todella lyhyitä, jos meinaa laittaa ruokaa ja touhuta lapsen …
-
Mikä sen parempaa, kuin tehdä löytöjä omasta kaapista. Kesän jälkeen on ihana kaivaa paksummat vaatteet. Monet ihanuudet on unohtunut jo kesän aikana ja ne tuntuvatkin nyt ihan uusilta. Minulle ainakin …
-
Olen jo pitkään tehnyt itse granolaa! Se on niin hyvää, oikeastaan niin hyvää, ettei se kyllä kauaa säily purkissa. Olen halunnut granolasta rapeaa ja sellaista paakkuista isoilla sattumilla. Olen halunnut …
-
Tässä on aivan ihana kirja! Ostin tämän Eemille jo ennen kuin hän oli syntynytkään. Missä olet pikku kettu -kirja (2028, nemo) on mieletön ensikirja jokaiselle vauvalle, mutta sitä lukee todella …
-
Oli tammikuu 2018. Se päivä oli sunnuntai. Istuin sohvalla läppäri sylissä yksiössäni Helsingissä. Yritin kuumeisesti etsiä googlesta itselleni diagnoosia, joka vastaisi oireitani. Minulla oli kamalaa alavatsakipua ja jonkinlaista mekkakipua, kuin …
-
Muutosta on kulunut jo neljä kuukautta! Tavallaan tuntuu, että se oli ihan juuri ja tavallaan tuntuu siltä, ettei koskaan olisi muualla asunutkaan. Johtunee varmasti siitä, että läheiset on lähellä ja …
-
Herätä aamulla edellispäivän meikit naamalla. Lähes aina pesen meikit, mutta on paristi käynyt niin, että olen ollut liian väsynyt. Siis väsynyt pesemään meikkejä ja olen ajatellut että ihan sama. Sitten …
-
KAUPALLINEN YHSTEISTYÖ VISIT TAMPERE Olemme olleet Eemin kanssa jo kahdesti tänä kesänä Tampereella. Heinäkuussa olimme yhden yön ja elokuussa kaksi! Viime vuonnakin olimme kaksin Tampereella yhden yön. Silloin Eemi kuitenkin …
